sunnuntai, 4. tammikuu 2015

Sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistus ja yksinäisyys

Olo tuntuu välillä aika yksinäiseltä ja apealta. Ei oikein enää osaa soittaa kenellekään, tai ehkä ei vaan uskalla. Baareihin meno on ihan mahdotonta. Välillä kaikki ihmiskontaktit tuntuvat mahdottomilta. Joskus taas joidenkin tiettyjen ihmisten kanssa monikin asia joita pelkää, on täysin mahdollista? Miksi alitajunta ei opi.

Otetaan esimerkkinä seksi. Seksin harrastaminen on aika usein mahdotonta, koska pelkää oireta ennen, tai seksin aikana. Pitkästä aikaa tutustuin erääseen naiseen, todella kokeneeseen ja itsevarmaan. Jotenkin kun tuttavuus kehittyis vahingossa, uskalsin mennä hänen luokseen kylään. Siitä sitten vähitellen kehittyi seksisuhde, suhde, jonka pitkään uskoin olevan täysin mahdoton. Hänen kanssaan olin melkein aina täysin rento ja itsevarma.

Suhde naiseen kuitenkin hiipui, ei tosin näistä syistä. Kerroin hänelle kaiken avoimesti ja hän oli todella ymmärtäväinen ja hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Kerroin hänelle kaiken avoimesti. Myös heikosta itsetunnosta. Vaikka nainen monta kertaa vakuutteli minun olevan hyvä ja ei meinannut uskoa kun kerroin viime kerrasta olevan todella pitkä aika. Hän kertoi minun olevan komea ja omistavan ison peniksen ja nainen sai paljon orgasmeja. Silti nyt tuntuu taas siltä, etten kykene luomaan tai saamaan itselleni vastaavaa suhdetta uuden naisen kanssa. Ajatus tuntuu aivan mahdottomalta ja uskomattoman vaikealta saavuttaa. Ja mielessä pyörii edelleen heikon itsetunnon takia ajatukset rumuudesta, vaikka niin ei taida oikeasti olla.

Miksi alitajunta ei meinaa oppia, että kyllä ne pelkäämät ja mahdottomalta tuntuvat asiat ovat mahdollisia. Miksi tuntuu niin mahdottoman vaikealta yrittää, onnistui se tai ei. Ei niihin oireisiin kuole, mutta ei, ei sitten millään.

Kyllä se mielen vetää apeaksi, tahtoisin olla parhaillaan jossain, vaikka nussimassa tai hyvien ihmisten kanssa jossain. Mutta ei, istun yksinään kotona ja mietin miten, miten tästä noustaisiin.

sunnuntai, 4. tammikuu 2015

Aamuahdistus

Mistä johtuu, että ahdistus on pahimmillaan aamuisin? Yleensä aamuisin ensimmäinen reaktio on huomata, että jalat ovat aivan jännittyneet. Samalla on se tuttu ahdistava olo, sekä tuntuva pahoinvointi. Itselläni juurikin pahoinvointi on se pahin fyysinen oire. Miun puolesta esim. kädet saavat täristä ihan rauhassa, mutta pahoinvointi rajoittaa elämää.

Tänäänkin otin lääkkeet aivan normaalisti ja odotin hetken, että ne alkaisivat vaikuttamaan. Sitten koitin kerätä itseni kasaan ja päätin jälleen poistua mukavuusalueelta ja lähdin aamukahville (olen koittanut altistaa itseäni näin, mutta ei se alitajunta tunnu tajuavan ettei mitään pahaa tapahdu). Matkaa on ehkä noin 500 metriä kahvilaan johon menin. Taitettuani matkaa noin puolet, iski pahoinvointi. Yökin muutaman kerran ja oksennus oli tuloillaan. Loput matkasta yökkiessä (koitin tehdä sen mahdollisimman huomaamatta tietysti ja nieleskellessä kävellen hitaammin) olo alkoi rauhoittua.

En tiedä miten elimistö alkaa vähän rauhoittua tuon yökkimisen tai joskus jopa oksentamisen myötä. Miten sympaattinen hermosto menee taas hivenen rauhallisempaan tilaan? En ymmärrä, mutta näin on ollut jo vuosia. Ilmeisesti sitä on alkanut myös pelkäämään sitä oksentamista. Alitajunnassa kummittelee, että mitä tapahtuu jos se oksennus tulee kesken julkisen paikan tai jonkun intiimin hetken aikana. Ikävää on myös jos joku tuttu tulee vastaan kyseisenä hetkenä, ikävä koittaa keksiä hetkessä tekosyytä miksi yökkiminen on käynnissä. "Joo, flunssa on taas, limaa nousee kurkusta". Todella rajoittava ja ikävä oire.

sunnuntai, 7. joulukuu 2014

Miksi?

Miksi? En ole oikein varma, en osaa kirjoittaa. En ole koskaan osannut. Onko tarkoituksena ainoastaan kirjoittaa omista sairauksista ja helpottaa oloa, vai auttaa muita... toivottavasti molempia. Tai mitä tahansa mieleen tulee (ajatuksia, uusia kokeiluja). Ehkä myös aktivoida itseään, koitan jotenkin yhdistää aiheeseen liittyviä valokuvia (mikäli osaan) ja samalla herätellä vanhaa harrastusta joka on jäänyt taas täysin unholaan, eli valokuvaamista. Tässä muutama fakta blogin pitäjästä.

32-vuotias mies Lappeenrannasta.

Diagnosoidut sairaudet:

  • Vakava sosiaalisten tilanteiden pelko
  • Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö
  • Persoonallisuushäiriö

Lisäksi on masennusta, jätin sen aikoinaan kertomatta mielenterveystoimistossa. Yksinkertaisesti en tahtonut, että minulle aletaan taas syöttämään (tai ainakin yrittää syöttää) SSRI- tai SNRI-lääkkeistä. Nykyinen Lyrica (150mg+225mg) ja Rivatril (0,5mg 1-3 kertaa vuorokaudessa) toimii edes jotenkin ja ei aiheuta mainittavia sivuoireita, en ainakaan huomaa itse juurikaan sellaisia :P

Olen myös kiinnostunut lukuisista vaihtoehtoisista hoitomuodoista (luontaistuotteista, meditoinnista, rentoutusharjoituksista jne.)

Koitan jotain jaaritella tänne jatkossa, ja mielellään otan vastaan kommentteja ihmisiltä, joilla on samanlaisia vaivoja ja oireita... ehkä voimme jakaa tietoa kohti parempaa huomista :)