Olo tuntuu välillä aika yksinäiseltä ja apealta. Ei oikein enää osaa soittaa kenellekään, tai ehkä ei vaan uskalla. Baareihin meno on ihan mahdotonta. Välillä kaikki ihmiskontaktit tuntuvat mahdottomilta. Joskus taas joidenkin tiettyjen ihmisten kanssa monikin asia joita pelkää, on täysin mahdollista? Miksi alitajunta ei opi.

Otetaan esimerkkinä seksi. Seksin harrastaminen on aika usein mahdotonta, koska pelkää oireta ennen, tai seksin aikana. Pitkästä aikaa tutustuin erääseen naiseen, todella kokeneeseen ja itsevarmaan. Jotenkin kun tuttavuus kehittyis vahingossa, uskalsin mennä hänen luokseen kylään. Siitä sitten vähitellen kehittyi seksisuhde, suhde, jonka pitkään uskoin olevan täysin mahdoton. Hänen kanssaan olin melkein aina täysin rento ja itsevarma.

Suhde naiseen kuitenkin hiipui, ei tosin näistä syistä. Kerroin hänelle kaiken avoimesti ja hän oli todella ymmärtäväinen ja hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Kerroin hänelle kaiken avoimesti. Myös heikosta itsetunnosta. Vaikka nainen monta kertaa vakuutteli minun olevan hyvä ja ei meinannut uskoa kun kerroin viime kerrasta olevan todella pitkä aika. Hän kertoi minun olevan komea ja omistavan ison peniksen ja nainen sai paljon orgasmeja. Silti nyt tuntuu taas siltä, etten kykene luomaan tai saamaan itselleni vastaavaa suhdetta uuden naisen kanssa. Ajatus tuntuu aivan mahdottomalta ja uskomattoman vaikealta saavuttaa. Ja mielessä pyörii edelleen heikon itsetunnon takia ajatukset rumuudesta, vaikka niin ei taida oikeasti olla.

Miksi alitajunta ei meinaa oppia, että kyllä ne pelkäämät ja mahdottomalta tuntuvat asiat ovat mahdollisia. Miksi tuntuu niin mahdottoman vaikealta yrittää, onnistui se tai ei. Ei niihin oireisiin kuole, mutta ei, ei sitten millään.

Kyllä se mielen vetää apeaksi, tahtoisin olla parhaillaan jossain, vaikka nussimassa tai hyvien ihmisten kanssa jossain. Mutta ei, istun yksinään kotona ja mietin miten, miten tästä noustaisiin.